15. huhtikuuta 2012

Jakkikynsikkäät

Jaa mitenköhän niitä jakkeja keritään...Minulle uusi lankatuttavuus sisältää värjäämättömän jakinkarvan lisäksi bambua. Mielenkiintoinen yhdistelmä. Ostin vyyhdin joulun alla Salosta ja tätä lankaa ei ole Alman Puodin myyjän mukaan maahantuonut vielä kukaan muu.

Tällaiset kynsikkäät olen tehnyt jo kerran ennen blogiaikaa Dropsin alpakkalangasta. Oikein passelit vermeet kevätkeleihin. Tykkään käyttää kynsikkäitä esimerkiksi kauppareissuilla, kun niitä ei tarvitse riisua pois ostoksien teon ajaksi. Ja tuovathan ne tyylikkyttä ja jujua asuun kuin asuun.



Malli: Drops Designin palmikolliset sormikkaat reipaasti muokattuna
Lanka: Lotus Yarnsin Bamyak, 25 g
Puikot: 2,5 mm

Lanka tuntuu kyllä tosi ylelliseltä. Se on todella pehmeää, hohtaa hienosti ja tuo pienestä pörröisyydestä huolimatta palmikkokuviot hyvin esille.



8. huhtikuuta 2012

Herkkuvärejä

Kirjovirkkaus oli sen verran mukavaa puuhaa, että tekaisin toisenkin tyynyn. Ja käytössä oli taas pelkästään sienillä värjätyjä lankoja. Tässä mallissa on hieman simppelimpi kuviointi ja koko vain 40x40 cm.




Malli: kuvio perinteisestä kelimtyynystä
Lanka: sienivärjättyä villaa
Virkkuukoukku: 5,5 mm

Saa nähdä riittääkö intoa tehdä vielä muutama tyyny lisää. Ainakin lankoja olisi vielä jäljellä. 


4. huhtikuuta 2012

Maakravun pipo

Piti tehdä miehellekin oma pipo. Lanka on hieman tummemman sinistä, kuin edellisessä versiossa ja lisäsin muutaman silmukan leveyteen lisää. Siitä onkin jo aikaa, kun olen miehelle neulonut jotain valmiiksi asti.



malli: taas peruspipo omasta päästä
lanka: Rowanin Felted Tweed DK, sävy Seafarer, 60 g
puikot: 2,5 mm