12. joulukuuta 2012

Kaffen unikkohuivi

Talvitakki kaipasi piristystä kirjavasta huivista. Malli on kirjoneuleguru Kaffe Fassettin jo kahdeksankymmentäluvulla suunnittelema Persialainen unikko (Persian Poppy), jota muokkasin laiskuuttani hieman simppelimmäksi. Hapsujen tilalle tein ainaoikein reunuksen. Kokoa huiville tuli 130 x 47 cm.



Malli: Persialainen unikko -huivi, (linkki Ravelryyn) Kaffe Fassettin kirjasta Upeimmat neuleet (1995)
Lanka:  Istexin Létt-Lopia eri sävyissä (osa värjätty päälle verihelttaseitikeillä), Rowanin Colourspun, sävyt Buttertubs, Appletreewick & Pen-Y-Ghent ja Rowanin Felted Tweed DK, sävyt Ancient & Phantom, kokonaismenekki 140 g
Puikot: 5 mm


Huivin unikot on neulottu seitsemällä eri roosan ja purppuran sävyllä. Taustan värimaailma on pääosin vihertävä ja siinä vaihtelin kahdeksaan eri sävyä. Kaffe kehottaa kirjassaan käyttämään jopa kahtakymmentä sävyä sekä unikoissa että taustassa, mutta lankakaappini anti oli mitä oli, enkä halunnut lähteä tätä huivia varten lankakauppaan. Eri Létt-Lopi -lankojen sävyjä olin yhtenäistänyt kesällä värjäämällä ne verihelttaseitikeillä (kuvassa viisi ylintä pientä palloa ja reunimmaiset kaksi vihreää palloa). Alunperin ne olivat sävyiltään melko kylmiä. Muutama ylemmän kuvan lanka ei päätynyt huiviin asti.


Tällä hetkellä on työn alla lisää kirjoneuletta itselleni ja joululomalla olen lupautunut tekemään siskolle hänen ideoimansa liivin. Harvoin teen neuleita toiveesta, mutta siskolle niitä on mukava tehdä, kun ei ole niin huolta siitä, tulevatko ne koskaan valmiiksi asti :)

8 kommenttia:

outi kirjoitti...

Siis niin ihana etten tiedä miten päin olisin! Kääk sentäs, tuo kirja taitaa olla hyllyssäkin...

Ingi kirjoitti...

Vau, kuinka ihana, hienot värisävyt! Olen aina ollut Kaffen fani ja nytkin alkoivat sormet syyhyämään!

MINNA kirjoitti...

Ihanat sävyt ja todella kaunis huivi!

Jaana kirjoitti...

Kiitos! Kyllä Kaffe osaa ja omastakin mielestä tämän huivin värit ovat aika jees.

Susu kirjoitti...

Ihana huivi! Tosi kaunis värimaailma. Kehtaanko edes tunnustaa, että en oo koskaan tykänny Kaffen malleista... Mut ainahan sitä voi mielensä muuttaa eikös?

Jaana kirjoitti...

No mulla on vähän sama juttu etten ole niistä ennen niin välittänyt, mutta nyt jotkut Kaffen vähemmän geometriset ja murretuin sävyin toteutetut neuleet ovat alkaneet viehättää ja kovasti. Mutta onhan sillä edelleenkin joitain aivan kamalia malleja ;)

Jokke kirjoitti...

Tosi tosi komea!

Käsityöläinen kirjoitti...

Ihanat värit olet valinnut! En ole koskaan ollut unikkokuvioiden ystävä, mutta tuon saattaisin jopa tehdäkin. Ihana!