28. syyskuuta 2011

Koukeroinen



Eli tässä taas tuotos, joka ideavaiheessa vaikuttaa tosi hyvältä, mutta totetuessaan ei vastaakaan odotuksia. Olen ajatellut monesti kirjoittavani neuleidean ohjeeksi asti, mutta joko se tuntuu liian työläältä tai sitten malli on vaan mielestäni tylsä. Tämäkin kauluri nyt vaan näyttää paremmalta pöydällä kuin kaulalla.

Malli: oma
Lanka: kahden langan yhdistelmä, Sirdarin Snuggly Baby Bamboo, sävy Minky 85 g ja Lana Grossan Silkhair, sävy 001, 20 g
Puikot: 4 & 5 mm

Hifistelin kaulurille ohjeen autoCAD -suunnitteluohjelmalla. Cädin käyttöä olen opetellut koulussa kymmenen opintopisteen verran, ei ihan turhaan näemmä.


Suunnettelu eteni niin, että ensin piirsin kuviot aa neloselle, sitten skannasin sen ja asetin kuvan cädillä piirtäämäni ruudukon alle. Sitten piti vain piirrellä ohjelmalla koukerot paikoilleen ja lisätä muutama nyppy. Kätevää. Kaavion sivun yli menevä kiemura piti kohdistaa samaan kohtaan toisessa reunassa, sillä neuloin mallikuvion kahdesti peräkkäin. Näin kuvio jatkui sujuvasti. Neuloessani kauluria siirsin merkkilinjaa aina kerroksella ylöspäin, niin pysyin kärryillä missä mennään.

6 kommenttia:

Ingi kirjoitti...

Hyvin kaunis kuvio! Kaulurissa jää tosiaan piiloon eli seuraavaksi pusero!

Tess kirjoitti...

Tosi kaunis kauluri!

Vyyhti kirjoitti...

Sinullapa on kiva blogi, piti pistää talteen lukemistoon. Kiva idea tuossa kaulurissasi! Muutenkin tykkään töistäsi, kaunista ja tyylikästä.

Jaana kirjoitti...

Kiitos ihanista kommenteista. Ne piristävät harmaata päivää!

Kuviota voisi tosiaan testata jossain muussa neuloomuksessa, jossa se tulisi paremmin esille. Myssyssäkin voisi toimia.

Susu kirjoitti...

Hyvältä se mun mielestäni kaulallakin näyttää. Mut tuo cad-hifistely kyllä masentaa tällaista tietskaporopeukaloa...

hillanen kirjoitti...

Miusta tää on aivan ihana ja kaunis! Mie eksyin tänne ekaa kertaa ja aion jäädä paikalle ;)