8. kesäkuuta 2014

Pilkkupöksyt ja korvapipot

Tässä keväämmällä lähdin ostamaan uutta ompelukonetta vanhan hajonneen Husqvarnan tilalle. Tarkoitus oli hankkia edullisempi esittelykone, mutta myyjä oli liian tehokas. Palasin siis kotiin tuliterän Elna Elinan kanssa. 
Kaikienlaisia hienouksia koneesta löytyykin, ja pienen harjoittelun jälkeen ompelu alkaa sujua. Ensimmäisenä valmistui kesäsetit tytöille. Trikoon kanssa sain ompelukoneen muutaman kerran tilttaamaan, mutta laitetaan se kankaan piikkiin.



Kaavat: legginsit Ottobre 1/2014, kaava nro 15, Green Lines ja pipot Ottobre 1/2012, kaava nro 6, Ernie
Kankaat: pilkkutrikoota Eurokankaasta, pipojen rusettien kangas paloiksi leikellystä H&M:n hameesta

Legginseissä on rypytykset polvien kohdalla, niin ei kapoiset pöksyt ahdista lattialla eteneviä naperoita. Korvapipoihin ompelin koristeiksi pienet rusetit.



Toiveissa on joskus ehtiä opettelemaan tilkkutöiden tekemistä. Kankaita olen haalinut kangaskaupoista ja kirpputoreilta tyttöjen päiväpeittoja varten. Vaan mahdotonta tässä on keskittyä käsitöihin, kun tuntuu että saisi olla silmät selässäkin vahtimassa pystyyn pyrkiviä tyttöjä. Ehkä sitten parin vuoden päästä saa taas toteuttaa itseään...