9. marraskuuta 2012

Luksuspaita

Vihdoin jotain valmista ja esittelykelpoista. Tämä on aivan perusmallinen alhaalta ylös neulottu paita ylipitkillä raglanhihoilla, mutta materiaalina on ylellistä alpakkaa, mohairia ja silkkiä.




Malli: oma
Lanka: Dropsin Alpaca, sävy vaaleankeltaisen kirjava ja Rowanin Kidsilk Haze, sävy Ember, menekki yhteensä 270 g
Puikot: 3 mm & 5 mm

Kidsilk Haze tarttui mukaani alelaarista. Suunnittelin tekeväni siitä huivin, mutta jotenkin se oli yksinään vähän tunkkaisen väristä. Lankavarastossa taasen lojui keriä vaaleankeltaista Dropsin alpakkaa, joka pelkiltään näytti aavistuksen halvan väriseltä. Yhdistettynä näistä tuli unelmaisen pörröistä ja sopivan sävyistä pintaa. 


Pikaisesti raapustettu suunnitelmani ei nyt aivan toteutunut, sillä kaula-aukosta tuli ajateltua pienempi. Koska tein raglanosuuden jo kahdesti (ja vartalon kolmesti), en viitsinyt enää purkaa. Näin on hyvä.

Resorit on neulottu 3 mm:n puikoilla ja sileät osuudet kahta numeroa isommilla. Resorin (2o, 2n) lopussa kavensin kaksi nurjaa simukkaa yhteen, jotta paitaan tulisi oikeat mittasuhteet. Vartalo-osassa tein muutaman vyötärökavennuksen, mutta en lisäyksiä. Paita ei ole saanut vielä mitään viimeistelykäsittelyä (mikä selittää röpöläisen pinnan, seliseli), mutta aikomuksena on kastella paita ja venyttää hieman pituutta lisää.



Mitäköhän näistä materiaaleista valmistetusta paidasta saisi pulittaa vaatekaupassa...