31. maaliskuuta 2011

Virkatut lapaset

Kun aloittelin käsityöharrastusta parikymppisenä, tein kaiken virkkaamalla. Neulominen tuntui silloin niin työläältä ja hitaalta. Vaikka nykyään neulon ennemmin kuin virkkaan, olen edelleenkin tehnyt kaikki lapaseni virkkaamalla.

Ensimmäisissä versioissa värväsin äitini tekemään ranteiden resorinkin, mutta nyt kykenen neulomaan sen ihan itse ilman sen suurimpia angsteja :) Kehitystä, kehitystä.



Malli: oma
Lanka: kasvivärjättyjä lankoja Luovon Puikkarista. Vyötteissä oli muistaakseni värjääjän nimi, mutta olen harmikseni hävittänyt ne.
Virkkuukoukku: 4 mm
Puikot: 4 mm


Virkkaamalla saa nopesti paksut tumput, jotka eivät tarvitse sormikkaita alle lämmittämään. Ajattelin, että näille olisi voinut kirjoittaa ohjeenkin, mutta huomasin melkein vastaavia malleja olevan esimerkiksi Drops Designin sivuilla.

28. maaliskuuta 2011

Värejä luonnosta

Jo muutamia vuosia minun on ollut tarkoitus mennä värjäysoppiin tätini luokse, mutta sopivaa hetkeä ei ole vielä vain tullut. Kasvivärjättyjen lankojen värimaailma on niiiin minua.

Kuvassa olevat luonnonvärjätyt langat on ostettu viime kesänä Luovon Puikkarista, Hailuodosta. Näistä on tulossa lapaset, jos lanka vain riittää.



Jotenkin vaikuttaa työläältä alkaa itse opettelemaan hommaa, kun siinä on niitä kaikkia puretus- ja lämpötilajuttuja. Sienivärjäystäkin voisi ajatella, sillä otin koulussa ensi syksylle sienentunnistus kurssin. Mukavaa vastapainoa luennoilla istumiseen.

25. maaliskuuta 2011

Helmi pipo

Helmenharmaa kaksinkertaisella helmineuleella tehty pipo lähtee siskolle Turkuun. Bambulangassa on hitunen villaa mukana, niin ei korvat palele kevätviimassa.

Malli: oma
Lanka: Sirdarin Snuggly Baby Bamboo Dk, sävy Putty
Puikot: 4 mm



Takakavennukset tein kuudessa kohdassa, ensin joka toisella kerroksella seitsemän kertaa ja sitten loppuun jokaisella kerroksella.

22. maaliskuuta 2011

Halonhakkaajan paita


Olen viime aikoina käynyt ahkerasti miehen vaatekaapilla lainailemassa ruutupaitoja, joten päätinpä toteuttaa itselleni aivan oman sellaisen. Burdan paidassa on kivasti muotoiluja hartioilla, mikä tekee tästä perus laatikkomallia istuvamman. Lehden hihansuuhalkioiden huolittelun sanallisista ohjeista en saanut mitään tolkkua, mutta onnistuin väkertämään ihan siistit versiot netistä löytämäni ohjeen avulla.  Hyvät ohjeet reunustettuun nappihalkioon ja muihin kinkkisiin ompeluongelmiin löytyy täältä.



Malli: Burda Style 12/2009
Kangas: ruutuflanellia Eurokankaasta

Paidasta puuttuu vielä napit, koska ajattelin ensin katsoa miten nyppyisenä kangas tulee ensimmäisestä pesusta. Eli viitsiikö siihen hommaan lähteä ollenkaan. Mutta mikäs tässä liihotellessa paita auki kotosalla. Vielä kun joku opettaisi mut käyttämään kirvestä.

14. maaliskuuta 2011

Väriharmoniaa

Erehdyin muutamia vuosia sitten tilaamaan pätkävärjättyn vyyhdin nettilankakaupasta. Olen monesti yrittänyt yhdistää Shepherd Sockia yksivärisiin lankoihin hillitäkseni lätäköitymisefektiä, mutta sopivaa yhdistelmää ei vain löytynyt.

Sitten löysin Hot Pepperin...


Malli: muokattu Neulo & virkkaa -lehden (1975) virkatusta myssystä
Lanka: Sirdarin Just Soya, sävy Hot Pepper & Lorna's laces:n Shepherd Sock, sävy Gold Hill
Virkkuukoukku: 4 mm


Lierin voi myös kääntää sivulta tyylikkäästi ylös.


Tämä lierihattu on hyväksi todettu luottomalli, josta olen tehnyt ensimmäisen version jo parikymppisenä.

10. maaliskuuta 2011

Soijamyssy

Neuloin ekaa kertaa soijalankaa. Tällaiset painavat ja vetelät langat ovat minun makuuni ja toimivat hyvin rennoissa neuleissa. Toivottavasti vaan ei lörpsähdä liikaa käytössä.


Malli: oma
Lanka: Sirdarin Just Soya, sävy spinach & Sublimen Soya Cotton dk, sävy ginseng
Puikot: 3,5 mm & 4 mm

Tässä myssyssä on värien vaihtumiskohtaan neulottu yksi kerros  1 oikein 1 nurin, jotta perus raitapiposta tulisi vähän koristeellisempi.


8. maaliskuuta 2011

Napittomat

Koska sukkapuikot tekevät kanssani yhteistyötä vain harvoin, on nämäkin säärystimet neulottu tasona. Simppeli sileällä neulottu malli tuo parhaiten esiin sukkalangan liukuvärjäyksen.


Lanka: Katian Olé Socks New Duetto, sävy nro 3003
Puikot: 3 mm

Säärystimien taakse tein "nappilistan", mutta ostamani puiset napit eivät passanneetkaan lopputulokseen. Nämä taitavat jäädä ilman nappeja.

4. maaliskuuta 2011

Kirjava kasa

Käyn usein reissuilla kotiseudullani Salossa. Viime tiistaina eksyin Loimaallekin ja törmäsin siellä aivan vahingossa ihanaiseen lankakauppaan.
Rouva Pyryllä oli monipuolinen valikoima ja oikein mukavat myyjät.

Kaupan alelaarista tarttui mukaani villaisia kirjontalankoja, joista ajattelin toteuttaa päässäni muhineen idean kukikkaasta tyynynpäällisestä. Idea on oikestaan saanut alkunsa Neulovan Nartun kirpputorilöydöstä. Trendinenäni on vainunnut, että kirjontahommat on seuraava iso juttu, kait...

Viimeksi olen varmaan ala-asteella harrastanut kirjontatöitä. Onneksi on koko hiihtoloma aikaa suunnitella ja väkertää!