31. joulukuuta 2010

Sisäinen hippini

Parasta, mitä kirpputoreilta ja äitien kaappien perukoilta voi löytää, on käsityölehdet 60-luvun lopulta ja 70-luvulta.

 Muotisorja 4/1969

Eevaneule 6/1974

Suuri käsityö 1/1976

Eevaneule 3/1974

Eevaneule 3/1973

Burda 5/1973


20. joulukuuta 2010

Herrainliivi

Nyt on siskolta evätty pääsy tähän blogiin kunnes jouluaatto koittaa!

Malli: oma
Lanka: BC Garnin Semilla, sävy vaalea harmaa, n. 100 g
Puikot: 3,5 ja 3 mm
Virkkuukoukku: 3 mm
Napit: vanhasta henkkamaukan villatakista
Sisko toivoi joululahjaksi liiviä seuraavin kriteerein: lyhyt ja ohut, väri vaaleanharmaa, isot napit ja jokin juju. Muutaman luonnostelun jälkeen päädyin tekemään klassisen herrainliivin. Ajattelin, että juju olisi ollut hyvässä muotoilussa, mutta en tiedä onnistuinko siinä niin kuin olisin halunnut. Muuten liivistä tuli hyvä, mutta hiha-aukot olisivat saaneet olla minun makuuni hieman avarammat. Jospa siskolla olisi eri maku.

Onnistuin viettämään reunuksen ainaoikeinneuloksen kanssa useita tunteja. Ilokseni se onnistui kuitenkin ensimmäisellä silmukkamäärällä. Hiha-aukoissa menetin kuitenkin hermot silmukoiden poimimisen kanssa, joten huolittelin ne virkkaamalla kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita.


Joulu saa tulla!

26. marraskuuta 2010

Tunturipatenttipipo




Malli: oma
Lanka: Araucanian Ranco Solid, sävy vanharoosa
Puikot: 3,5 mm

Langassa on pieniä värisävyjen vaihteluita, joten siitä tulee mukavaa meleerattua pintaa. Sadan gramman vyyhdistä jäi vielä pikku nöttönen, jonka voisi käyttää vaikka raitasukkiin.

Helmineuleinen kaulahuivi on viime talvelta. Lankana käytetty Dropsin Eskimoa, sävy ruosteenkirjava.

21. marraskuuta 2010

Pehmoinen

Heinäkuussa tein löydön Iin Kirjokkaasta. Alekorissa oli puoleen hintaan ihanan pehmeää Sublimen orgaanista merinovillaa! Tietysti nappasin mukaani viimeiset kuusi kerää harmaata. Muutaman kokeilun jälkeen niistä (mahtoikohan kulua viisi kerää) syntyi tämä neuletakkinen. Hihojen ja sivujen pitsimallin olen ottanut Neulojan käsikirjasta (Stanfield & Griffiths), joskin lisäsin siihen hieman omaa. Vartalon sivujen pitsiin piilotin myös muutaman lisäyksen.

Teen neuleisiini usein raglanhihat, koska ne istuvat mielestäni parhaiten. Tosin ongelmia tulee tekovaiheessa, kun kaula-aukosta pitäisi saada kauniin pyöreä.

Malli: oma
Lanka: Sublimen Organic Merino Wool dk, sävy twine
Puikot: 5 mm
Virkkuukoukku: 4 mm (kaula-aukon huolittelu)
Napit: Nappi Kikka




Neuletakkista tuli pieni (lähes makkarankuorimainen) mutta lämmin. Pehmeä lanka ei kutita edes paljasta ihoa vasten.



Niin mainitsinko jo, että takki on todella pehmeä...

11. marraskuuta 2010

Verkkopintaa

Jo keväällä aloitettu neuletakki on nyt valmis. Muuten noudatin ohjetta, paitsi hihojen leveydestä vähensin 12 silmukkaa ja reunakaitaleesta tein kapeamman. Ohjeessa reunakaitale neulottiin monessa osassa, mikä tuntui minusta hirveän hankalalta ratkaisulta. Siispä neuloin reunakaitaleen suoraan kiinni valmiiseen takkiin ja yhdessä osassa. Helman takaosa hieman pussittaa, mutta se sopii mielestäni hihojen tyyliin.


Malli: Cardigan tonic, Phildar, kuvasto Winter nro 9
Lanka: King Colen Merino blend DK, sävy asparagus (menekki muutamia keriä ohjetta enemmän)
Puikot: 3 ja 4 mm
Napit: Nappi Kikka




Neuleeseen tuli hieno verkkopinta tekemällä ihan vain ainaoikeinneuletta, tosin pienin kommervenkein. Muutaman päivän käytön jälkeen olen valitettavasti huomannut, että neule jää helposti kiinni milloin mihinkin ja seurauksena siitä on aikamoiset lankalenkurat. Sitä lukuunottamatta jakusta tuli tosi käyttökelpoinen.

9. marraskuuta 2010

Tästä se alkaa

Jokin ihmeellinen kynnys tässä aloittamisessa on, mutta koitanpa nyt ylittää itseni. 

Olen tässä jo tovin seuraillut käsityöaiheisia blogeja, ja koen saavani niistä mahdottomasti inspiraatiota. Varsinkin silloin, kun pää lyö tyhjää ja ideat neuloomuksiin ovat itseltä kateissa. Toiveenani olisikin, että joku muu saisi tästä blogista samanlaista innostusta, kuin mitä minä saan muilta.

Eli tulossa on päivityksiä pääosin neuleista ja virkkaushommista (,sillä langat nyt vaan ovat ihan parasta) sekä kenties satunnaisista ompeluksista. Olen luvannut itselleni, että panostan kuviin ja jätän löpinät vähemmälle. Tosin uskon onnistuvani aikeissani helposti, sillä päässäni pyörii jo valmiiksi ideoita huippumahtavista kuvausfotosessioista ja tämä kirjoittaminen ei nyt vaan ole vahvimpia puoliani. Saa nähdä, mihin taidot riittä. Intoa ainakin on!